tiistai 15. lokakuuta 2013

Lähetettyjä juttuja


Puolaan kirje, purkkaa ja muumi-kortti :) Huom! Uutta kirjepaperia!

Essille pinkki kirje :) Kirjekuori on aika herkullinen :P

Sri Lankaan kirjeystävälle kirje ja kaksi syksyistä korttia :) 

Tsekkiin kirje, purkkaa, muumi laastareita ja muumi-kortti :)

Pienen paketin lähetin Puolalaiselle kirjeystävälle, koska hän lähettää minulle lähes aina paketteja. Pakettiin pistin kortteja, karkkia, teetä, laastareita, tarroja ja yhden glitter-teipin. Ensimmäisessä kuvassa näkyy, miltä paketti lopulta näytti. :)

Lisäksi lähetin eilen pikku paketin Taiwaniin. Tämä mahtui juuri sopivasti postilaatikkoon :)

Hän toivoi SALMIAKKIA! Niin ihmeellistä :D Yleensä ihmiset just kieltää salmiakin lähettämisen. Pistin matkaan myös purkkaa, koska hän toivoi sitäkin. Tuon vanhat autot salmiakin jouduin kuitenkin jättämään pois, koska paketista olisi tullut yli 250 grammainen, eli näin ollen se olisi ollut kolme euroa kalliimpi lähettää. Käärin kaikki nämä jutut kuplamuoviin kaiken varalta, koska vastaanottaja sanoi, että MUURAHAISET olivat syöneet viimeksi hänelle lähettämäni muumitikkarin! :D  Empäs ole ennen moista kuullut! 

Helmi

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Postikortteilua

Muumihipan kautta lähtenyt kortti Italiaan :) (En ole muistaakseni koskaan ennen lähettänyt mitään Italiaan!)

Postcrossing-kortti Valko-Venäjälle mm. juna-kortteja toivoneelle naiselle ja hänen pojalleen :) 

USA:an postcrossing-kortti. Vastaanottajalla ei ollut oikein mitään toiveita. Hän tykkäsi kuitenkin ruuasta ja muodista. Ehkä tässä yhdistyy ne kummatkin? :D

Kiinaan postcrossing-kortti. Toiveissa oli mm. kansallisasut. 

Hollantiin postcrossing-kortti naiselle, joka tykkäsi Peppi Pitkätossusta :)

Viime kerralla kun lähetin postikortteja postcrossingin kautta, sain 7 ylimääräistä postikorttia (olin siis lähettänyt 68 korttia ja saatuja oli jo 75 kpl.)! Typerää, nyt pitäisi lähettää vielä kolme korttia, että itse saisin taas kortteja :D Miten se on mahdollista? 

Helmi

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tullutta postia #232930934

Puolasta Darialta kirjettä :)

Puolalaiselta kirjeystävältä synttärilahja :) Tuo "Care Pro Nourish" suihkusaippua tuoksuu niin hyvältä :3

Essiltä kirje ja synttärilahja :3 Söpö tuo Love -kaulakoru :)

Espanjasta 1-Euro Wish List -hippa. Toiveissa oli mm. kirjepapru ja tarrat. Ja niitähän minä sitten sainkin :)

Tsekistä kirjettä, Jimi Hendrixin levy, postikortti ja HUOM! neliapila! :3 Tosi hieno! En ole ikinä löytänyt neliapilaa. Toivottavasti tuo toisi hyvää onnea :) 

Sri Lankasta kirje, jonka mukana olisi kuulema pitänyt olla toffeeta. Mutta pelkkä kirje tuli :/

Moomin card / Wishlist card hippa Venäjältä. Toivoin mm. syyskortteja.

Helmi

tiistai 1. lokakuuta 2013

Vähän ostoksia & askartelua

Tilasin viime viikolla Perromaniasta vähän  uusia postikortteja ja tänään ne tuli, jee! :) Kävin tänään myös postissa ja löysin alennuksesta uutta kirjepaperia. Viime päivinä oon selaillu vanhoja demejä ja leikellyt niistä kuvia ja tehny kirjekuoria. Se on niin terapeuttista. :D

Tässä kaikki kortit, mitkä tilasin viime viikolla. Tykkään tosi paljon noista vanhan tyylisistä muumikorteista. Ihastuin myös tuohon mustavalko postikorttiin, jossa pikkutyttö halaa kissaa :3 Voi ei, en pysty lähettämään tuota kenellekään!  :D Näiden yhteishinnaksi tuli noin 18 euroa.

Tällaista kirjepaperia löysin Postin alennuksesta. Hinta oli 3 euroa. :) Sisältää 10 paperia ja kuorta.

Kirjekuoria tuli tehtyä jonkin verran. En lue enää demiä, mutta olen aina tykännyt demissä olevasta kuvituksesta! Kuvittajan nimi oli muistaakseni Satu Kettunen. Joitakin kuvia leikkasin erikseenkin. Niitä voi sitten liimailla kirjeisiin ja kirjekuoriin koristeeksi. :)

Helmi

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hiphei lähetettyä postia!

Olen lähetellyt muutamia kirjeita ja paketteja viime aikoina! Nyt sitten vaan odottelemaan vastauksia :)

Puolaan kirje, muumikortti, tikkari ja laastari :) Kirjekuori tehty vanhasta lehdestä.

Tsekkiin kirjekamulle kirje ja muumikortti. Lähetän hänelle joka kirjeessä uuden muumikortin =)

Kirje Puolaan. Mukaan pistin muumikortin, muistilappuja ja teetä :) Tässäkin kirjekuori tehty vanhasta lehdestä. 

Kaikki kolme kirjettä valmiina lähtöön. Nuo uudet postimerkit on kyllä tosi kivoja!

Sitten Essille Hello Kitty -aiheinen synttärilahja ja kirje :)

Tällainen pikkupaketti siitä tuli. Tykkään hirveesti tästä ruskeesta "voimapaperista" :)

Ja sitten Tsekkiin kirjekamulle synttärilahja. Tuli pienet paineet, kun hänen pakettinsa minulle oli niin iso :o Toivottavasti kuitenkin tykkäisi tästä :) 

Pistin kaikki roinat semmoiseen pieneen neliskanttiseen pakettiin, joka mahtuu just postilaatikkoon (paksuus alle 3 cm). Ja päälle pistin Marimekko paprua :)

1-Euro Wish List -hippa Taiwaniin. Toiveissa oli mm. tee ja muumiaihe. :) Toivottavasti tykkää! Ostin muuten tuommosia ruskeita kirjekuoria suomalaisesta vähän aikaa sitten ja oon ihan ihastunut nuihin! :D

Osallistuin arvontaan Lola's writing place -blogissa ja voitin kirjepaperia! Jehuu! :) Kirjepaperit alkaakin mulla vähitellen hiipua. Harmi, kun nykyään ei saa enää mistään kunnollista kirjepaperia. :/

Helmi

maanantai 23. syyskuuta 2013

Viime viikkojen kirjeitä

Tässäpä noin kolmen viikon takaisia tulleita ja menneitä kirjeitä. :)

Tsekkiläseltä kirjeystävältä kirje, kortti ja belgialaista suklaata :P

Essiltä kirje :)
Venäjältä 3 wishes in an envelope. Toiveissa oli mm. Inga Paltser (Ihana pöllökortti ja kuori), syksy ja Pikku Prinssi! :) Jes, tuo on jo mun kolmas Pikku Prinssi kortti! 

Puolasta kirje, kortteja, tarroja yms. :)

Tsekkiläiseltä kirjekamulta sain synttäripaketin, joka sisälsi kaikkea kivaa! Karkkia, kortteja, lehtiöitä, koruja, kynsilakka.. :)

Saksalaiselta kirjekamulta, joka on muuttanut Ruotsiin opiskelemaan. Hän lähetti minulle kaksi postikorttia. Pöllökortti on kannustuskortti ylioppilaskirjoituksiin ja leijona taas syntymäpäiväkortti! :) Voe miten söpöä!

Puolaan kirjekamulle kirje, laastareita, teetä ja tarroja :)

Tsekkiläiselle kirjekamulle kirje + dumletikkari!

Puolalaiselle kirjekamulle kirje, tikkari, tarroja ja muutama kuivattu lehti. Hän toivoi kuivattuja kasveja ja lehtiä koulutehtäväänsä varten. En kuitenkaan löytänyt enää kukkia, mitä kuivata, joten lähetin muutaman puun lehden :D

Sri Lankaan kirje, valokuva ja lehtileike :) Raaskin vihdoin käyttää pitkään suojelemiani Paavo Pesusieni tarroja :D

Nyt viikonloppuna ja tänään olen vastaillut vielä noin kuuteen kirjeeseen, niistä sitten ensi viikoilla kuvia. Mukavaa kirjoitella vihdoinkin kirjeitä, kun on tässä pari viikkoa ollut taukoa :) Paljon enemmän inspiraatiotakin löytyy!

Helmi

lauantai 21. syyskuuta 2013

Täällä taas!

Olen selvinnyt kirjoituksista ja nyt voin vihdoin kirjoitella tänne blogiin. Melko iso pinkka kirjeitä odottelee vastausta, joten siinä on vähän hommaa muutamaksi päiväksi :) Mutta nyt kuitenkin vähän viime aikoina saapuneita postikortteja.

Hollannista postcrossingin kautta tullut Elvis-kortti! :) Mulla on tosiaan toiveissa Elvis kortit.


Toinen Elvis kortti Turkista. Tämä on ihan oikea vintage postikortti, lähettäjän mukaan 30 vuotta vanha! 

Saksasta maisemakortti

Ukrainasta maisemakortti

Kiina. Onkohan siellä oikeasti noin samea ilma? :D

USA:sta karttakortti. Jee, oon toivonut tällaisia osavaltiokortteja ja nyt sain ainakin yhden :)

Venäjältä aika hauska kortti :D

Venäjältä toivomushippa :) Toivon mm. Liisa Ihmemaassa kortteja.

Iso-Britannia. Postcrossingin kautta tullut Liisa Ihmemaassa postikortti :)

Kiinasta swappi. Hänelle lähetin muumikortin ja vastalahjaksi sain Pikku Prissi kortin. Tykkään! :)

Ensimmäinen korttini Kroatiasta. Hieman tylsähkö kyllä on :D

Helmi